Mantra Guitars

Olen kitaristi, soitinrakentaja ja kitarafani. Olen tehnyt valinnat elämässäni aina bändin ja kitaran ehdoilla – soittaminen on ollut tärkeintä. Olen soittanut punkkia ja metallia yli 40 vuotta, ja erityisesti metallia aina 80-luvun lopulta tähän päivään saakka. Käytän kaiken sen kokemuksen rakentaessani mahdollisimman täydellisen instrumentin, yhtä kompromissittomalla asenteella.

Minusta oli luontevaa ryhtyä soitinrakentajaksi ja perustaa yritys, joka valmistaa huippulaatuisia kitaroita valmistuttuani Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta 2017. Olen itsekin tilannut uniikkeja custom shop-soittimia ja laitteita vuosien mittaan, oli minulla niihin varaa tai ei. Etsien jatkuvasti sitä täydellistä kitaraa. Toivon pystyväni antamaan asiakkaalleni saman kokemuksen, minkä olen itsekin kokenut useamman kerran: näkemään uuden soittimen ensimmäistä kertaa ja olemaan siitä haltioissaan.

Aion lanseerata omat kitaramallini erikseen yksi kerrallaan, jotta ne saavat tilaisuuden tulla tarkastelluiksi omina yksilöllisinä instrumentteinaan. Ne ovat minun näkemykseni täydellisestä soittimesta, täydellisestä tuntumasta ja soundista – tehty palvelemaan tämän päivän soittajan tarpeita.

https://mantra-guitars.com/fi/etusivu-suomi/